Haku

Hakusi sanalla 'turvallisuus' tuotti 11 tulosta
Fess-haku
  1. Kansainvälisillä pakotteilla tarkoitetaan taloudellisen tai kaupallisen yhteistyön sekä esimerkiksi liikenne- ja viestintäyhteyksien tai diplomaattisten suhteiden rajoittamista tai keskeyttämistä tietyn valtion tai tiettyjen ryhmien kanssa. Pakotteiden tarkoituksena on osana muita ulkopoliittisia toimia vaikuttaa toisen valtion tai ihmisryhmän politiikkaan tai toimintaan, jonka katsotaan uhkaavan kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta.
    https://rahanpesu.fi/talouspakotteet-ja-jaadytyspaatokset
  2. Valtiovarainministeriö ja sisäministeriö toimivat vastuuministeriöinä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisessä. Keskeisiä muita työhön osallistuvia ministeriöitä ovat oikeusministeriö, ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö. Lisäksi tehdään kansainvälistä yhteistyötä.
    https://rahanpesu.fi/toimijoiden-roolit
  3. Rahanpesua ja terrorismin rahoittamista estävään sääntelyyn kuuluu sekä kansallisia lakeja että eurooppalaista ja kansainvälistä sääntelyä.
    https://rahanpesu.fi/lainsaadanto
  4. 10.10.2024 | Viranomaiset pystyvät jatkossa vaihtamaan paremmin tietoja, kun ne pyrkivät estämään rahanpesua ja terrorismin rahoittamista. Hallitus esittää lainmuutoksia, jotka parantavat tiedonsaantia estämistyössä ja vahvistavat kansallista turvallisuutta.
    https://rahanpesu.fi/-/10623/lainmuutokset-tehostavat-tietojenvaihtoa-rahanpesun-ja-terrorismin-rahoittamisen-estamisessa
  5. Kokosimme yhteen kysymyksiä ja vastauksia siitä, miten voidaan estää rahanpesua ja terrorismin rahoittamista.
    https://rahanpesu.fi/usein-kysyttya
  6. 13.2.2026 | Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikertomus 2025 Keskusrikospoliisi 29.01.2026 2 Sisällys 1 VUOSI 2025 PÄHKINÄNKUORESSA .................................................................................. 7 2 ILMIÖT 2025 ..............................
    https://rahanpesu.fi/documents/25235045/67733116/2025-rahanpesun-selvittelykeskuksen-vuosikertomus.pdf/48df3380-929a-97df-5a68-f3f378a838b2?t=1770983705780
  7. 23.10.2024 | Ensimmäinen kansallinen voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen ja säätiöiden (NPO, non-profit organisation) rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvio on valmistunut. Riskiarvion lisäksi arvion tavoitteena lisätä tietoisuutta Suomen NPO-sektorista rahanpesulain mukaisille ilmoitusvelvollisille, valvontaa suorittaville viranomaisille, sekä myös itse sektorin toimijoille.
    https://rahanpesu.fi/-/1410869/kansallinen-npo-sektorin-arvio-korostaa-riskiperusteista-lahestymistapaa-
  8. 19.8.2025 | Keskusrikospoliisi Rahanpesun selvittelykeskus 13.02.2025 Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikertomus 2024 1 Sisällys 1 Vuosi 2024 pähkinänkuoressa .....................................................................................................
    https://rahanpesu.fi/documents/25235045/0/KRP_RAP_Vuosikertomus_2024_VALMIS%20(1).pdf/04e14b8e-ecb4-997d-b2cb-9ca1291ac6e5/KRP_RAP_Vuosikertomus_2024_VALMIS%20(1).pdf?t=1755585035158
  9. 19.8.2025 | Keskusrikospoliisi Rahanpesun selvittelykeskus 13.02.2025 Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikertomus 2024 1 Sisällys 1 Vuosi 2024 pähkinänkuoressa .....................................................................................................
    https://rahanpesu.fi/documents/25235045/0/KRP_RAP_Vuosikertomus_2024_VALMIS%20(1).pdf/04e14b8e-ecb4-997d-b2cb-9ca1291ac6e5?t=1755585035158
  10. 19.8.2025 | Keskusrikospoliisi Rahanpesun selvittelykeskus 13.02.2025 Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikertomus 2024 1 Sisällys 1 Vuosi 2024 pähkinänkuoressa .....................................................................................................
    https://rahanpesu.fi/documents/25235045/0/KRP_RAP_Vuosikertomus_2024_VALMIS.pdf/845f8d58-05e0-ed4e-a90e-0f5100f6a0f4/KRP_RAP_Vuosikertomus_2024_VALMIS.pdf?t=1755585035158
  11. 19.8.2025 | Keskusrikospoliisi Rahanpesun selvittelykeskus 13.02.2025 Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikertomus 2024 1 Sisällys 1 Vuosi 2024 pähkinänkuoressa .....................................................................................................
    https://rahanpesu.fi/documents/25235045/0/KRP_RAP_Vuosikertomus_2024_VALMIS.pdf/845f8d58-05e0-ed4e-a90e-0f5100f6a0f4?t=1755585035158